#IamSyrian — Mayn tarina

Minun nimeni on May.
Olen syyrialainen ja ruotsalainen. Olen tytär, vaimo ja kolmoslasten äiti; he ovat minun kolme muskettisoturiani.

Saavuimme Ruotsiin kolme vuotta sitten pakolaisina. Nyt elämme Teckomatorpissa, pienessä kylässä Malmön lähettyvillä. Sitä ennen asuimme Damaskoksessa Syyriassa.

Lähdimme Syyriasta suojellaksemme itseämme, lapsiamme ja tulevaisuuttamme. Joskus minua hävettää ja tunnen syyllisyyttä, koska minä ja perheemme pääsimme pakenemaan. Minä lähdin ilman, että pystyin auttamaan muita. Kun lähdimme, äitini ja isäni jäivät Syyriaan, mutta viime vuonna he nukkuivat pois. Äitini kuoli syöpään ja isäni menehtyi puoli vuotta hänen jälkeensä. Hän oli masentunut äitini kuolemasta.

Tunnen syylisyyttä, sillä Syyria on minun maani, unelmieni paikka. Halusin elää ja kuolla siellä.

Olisin halunnut tehdä paljon asioita lasteni, perheeni ja vanhempieni kanssa, mennä ja nähdä paikkoja. Mutta nyt olen menettänyt sen mahdollisuuden, sillä suurin osa niistä paikoista on nyt tuhottu.

Kuva: WFP/Jonathan Eng
“Tämä aukio (Lilla torg) Malmössä muistuttaa minua Damaskoksesta: Aukion rakennukset, niiden seinät ja niitä reunustavat vihreät kasvit sekä kyyhkyset. Itkin, kun tulin tänne ensimmäistä kertaa.”

Pukeudun värikkäisiin vaatteisiin, sillä meidän kulttuurissamme on tapana sanoa, että pinkki väri murtaa syvän surun. Siksi pidän pinkkiä huivia. Siitä huolimatta tunnen sisälläni paljon kipua ja murhetta.

Helpottaakseni uuteen yhteiskuntaan integroitumista vedän projektia, jossa esikouluikäisille lapsille opetetaan arabiaa leikin avulla. Kun lapsilla on hyvät suhteet äidinkieleensä, he oppivat helpommin uusia kieliä ja sopeutuvat uuteen yhteiskuntaan. Meidän tulisi ymmärtää toisiamme paremmin ja puhua enemmän siltojen rakentamisesta kulttuuriemme välille. Siitä integraatiossa on kyse.

May ja hänen miehensä perheen olohuoneessa Teckomatorpissa. Kuva: WFP/Jonathan Eng

Kun tulimme Ruotsiin, jokainen sanoi, että täällä on loistokasta ja paljon sellaista, mitä meillä ei ollut Syyriassa. En tarkoita vain materiaalisia asioita, vaan myös ajattelutapoja. Pian aloin ymmärtämään, että tämä ei ole luksusta, vaan perusihmisoikeuksia, joita meiltä oli uupunut.

Se, että voi syödä mitä haluaa, että voi ostaa vaatteita lapsilleen, viedä heidät leikkikentälle — nämä eivät ole loistokkuutta, vaan perusihmisoikeuksia.

Vuonna 2000 Damaskoksessa ryhdyin Punaisen puolikuun vapaaehtoiseksi ja vuotta myöhemmin minusta tuli ensiapuhoitaja. Muistan erityisesti yhden päivän, kun olimme ambulanssissa ja tulimme tarkastuspisteelle. He osoittivat aseensa meitä kohti, emmekä päässeet ajamaan ohi. Kuulimme ammuskelua, mutta emme saaneet mennä auttamaan. Kuulimme huudot ja laukaukset, mutta emme voineet tehdä mitään.

May tyttärensä kanssa. Kuva: WFP/Jonathan Eng

Syntymäpäivänäni vuonna 2012 ystäväni kysyi minulta, että haluaisinko matkustella ja nähdä maailmaa. Vastasin hänelle ei, sillä en halunnut jättää Syyriaa mistään hinnasta. Mutta puoli vuotta myöhemmin minun oli pakko. En halunnut lähteä, mutta halusin perheeni ja lasteni olevan turvassa.

Nyt kun olen Ruotsissa, minusta tuntuu, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suhtautua myönteisesti ja sopeutua. Teen sen itseni, lasteni, ja vanhempieni tähden. Etenkin nyt, kun tunnen syyllisyyttä siitä, että vanhempani kuolivat enkä ollut heidän luonaan.

Kuva: WFP/Jonathan Eng
“Isäni aloitti ruotsin opinnot Syyriassa. Hän pelkäsi, että muuten hän vieraantuisi lapsenlapsistaan. Hän halusi yllättää heidät opittuaan kieltä, mutta ei koskaan saanut siihen tilaisuutta.”

Vasta tultuani Ruotsiin ymmärsin, että olen pakolainen ja että en voi enää palata kotiin.

Minun täytyy miettiä vahvoja syitä ja oikeutuksia sille, että olen täällä. Yksi niistä on tavoite menestyä uudessa kotimaassani. Ja siihen olen pyrkinytkin, vaikka välillä tunnen oloni pirstaleiseksi.

Kuva: WFP/Jonathan Eng

Odotamme, että Syyriasta tulee jälleen vapaa ja rauhallinen maa, sellainen minkä ihmiset ansaitsevat. Sitten voisimme palata kotiin. Tosin täälläkin tuntuu kodilta ja koemme uskollisuutta perheemme vastaanottanutta maata kohtaan.

Nyt olen sekä syyrialainen että ruotsalainen.

Teksti: WFP/Jonathan Eng

Like what you read? Give Maailman ruokaohjelma a round of applause.

From a quick cheer to a standing ovation, clap to show how much you enjoyed this story.