Skip to main content

”Kärsiessään nälästä ihminen menettää perusoikeutensa”

Miten tavoittaa pakolaiset 32 eri maassa
, YK:n World Food Programme

"Kun ihmisiä alkoi saapua Myanmarista Bangladeshiin, monet lapset saapuivat yksin", kertoo World Food Programmen (WFP) työntekijä Barna Paul muistellessaan rohingya-kriisin alkuaikoja.

"Lapset olivat menettäneet vanhempansa ja heillä ei ollut aavistustakaan, mistä etsiä turvaa tai ruokaa. Kun annoimme heille kortin, jolla he saivat ruokaa, minusta tuntui kuin olisimme antaneet heille uuden elämän", hän kuvailee.

1*p_T2eUQ0DRApSnE4hnrxdg.jpeg
Ruoka-avustus on elintärkeää pakolaislapsille, joista moni kärsii virheravitsemuksesta. Kuva: WFP / Saikat Mojumder

Barna työskentelee jatkuvasti kasvavalla Cox's Bazarin pakolaisleirillä, jossa WFP avustaa tällä hetkellä kuukausittain yli 800 000 ihmistä. Elokuusta 2017 lähtien sadat tuhannet ihmiset ovat saapuneet alueelle, ja Cox's Bazar on ottanut paikan maailman suurimpana ja tiheimmin asutettuna pakolaisleirinä.

Vuonna 2017 konfliktit ja aseellinen väkivalta ajoivat ennennäkemättömän määrän ihmisiä pois kodeistaan ympäri Afrikkaa, Aasiaa ja Lähi-itää — YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:in arvion mukaan noin 68,5 miljoonaa ihmistä. WFP tarjosi ruoka-avustusta 9,3 miljoonalle pakolaiselle 32 eri maassa. Tämä tarkoittaa, että joka kymmenes WFP:n avustamasta 91,4 miljoonasta ihmisestä on pakolainen.

1*Ww681f9Y1A45UblvlzhwSw.jpeg
Taistelut Kongon demokraattisessa tasavallassa olivat yksi pakolaisuuden pääaiheuttajista vuonna 2017, samoin kuin Etelä-Sudanin konflikti ja rohingyojen tilanne Myanmarissa. Kuva: WFP / Hugh Rutherford

Kun ihmiset pakenevat henkensä edestä ja etsivät turvaa kotimaansa ulkopuolelta, WFP auttaa heitä saamaan riittävän määrän oikeanlaista ravintoa.

"Ennen sisällissotaa elämä Etelä-Sudanissa oli hyvää", toteaa neljän lapsen äiti Nawej Ray, joka asuu nykyään Gambellan leirillä Etiopiassa. Aiemmin hän omisti pienen kahvilan ja hänen aviomiehensä oli opettaja. "Meillä oli myös pieni maatila, jossa kasvatimme okraa, maissia ja vesimeloneja. Meidän oli pakko jättää se kaikki taaksemme", hän kertoo.

1*xi4IQ9fRdb2RDlim8MoiOg.jpeg
Miljoonien muiden tavoin Nawej ja hänen perheensä joutuivat lähtemään vaaralliselle matkalle, jonka aikana heidän piti kestää nälkää ja heidän turvallisuutensa oli uhattuna. Kuva: WFP / Nida Tariq

"Matka Etiopiaan oli pelottava, mutta minun oli pelastettava lapseni. Välttyäksemme luodeilta meidän oli käveltävä seitsemän päivää läpi metsien, joissa asui myös villieläimiä kuten leijonia. Sotilaat tappoivat veljenpoikani. Me selvisimme sattumalta — saimme ruokaa vasta kun saavuimme leirille", hän jatkaa.

"Lapseni käyvät koulua leirillä ja saavat siellä puuroa, joka on valmistettu maissi-soijapulverista. Lapseni pitävät siitä paljon, ja koen, että ruoka on edistänyt lasteni terveyttä ja kasvua."

Enemmän kuin ruoka-avustusta

WFP:n avustus pakolaisille ei ole vain ruoka-annosten ja ravintotuotteiden jakelua. Siellä missä olosuhteet sallivat, WFP painottaa yhä enemmän käteisavustusta, jonka avulla pystytään tukemaan paikallista taloutta ja avustuksensaajat voivat itse valita, mitä ruokaa he haluavat ostaa.

1*jJZsRBurRIU-B5LnIRYIzw.jpeg
Pakolaisleirien kaupoissa ja supermarketeissa käytetyn käteisavustuksen ansiosta perheet voivat ostaa haluamaansa ruokaa ja luoda kodin tuntua tutuilla resepteillä. Kuva: WFP / Edward Johnson

Turkissa, jossa suurin osa enimmäkseen syyrialaisista pakolaisista elää kaupunkiolosuhteissa yhdessä paikallisten kanssa, WFP tarjoaa pakolaisille kuukausittaisia käteissiirtoja, joiden avulla ihmiset voivat ostaa ruokaa, vaatteita tai lääkkeitä tai maksaa vuokrakuluja ja laskuja.

WFP myös auttaa ihmisiä pääsemään eroon avuntarpeesta järjestämällä koulutuksia ja tiedottamalla ansaintamahdollisuuksista. Veistotyöpajassa Libanonin Tripolissa syyrialainen Radwan kuulostaa toiveikkaalta: "Tällä hetkellä tarvitsen rahaa ostaakseni vaimolleni lääkkeitä — hänellä on syöpä. Mutta kun hän voi paremmin, aion perustaa pienen yrityksen", hän selittää. "Kaikki tarvitsevat pöytiä."

1*gC3bKyQP4yZqqC7xktlLZg.jpeg
Puutyöt ja ruoanvalmistus ovat esimerkkejä taidoista, joita syyrialaisille pakolaisille opetetaan Libanonissa, jotta he pystyvät elättämään perheensä. Kuva: WFP / Edward Johnson

Palataan Cox's Bazariin. WFP kumppaneineen työskentelee lakkaamatta minimoidakseen monsuunikauden aiheuttamat vahingot leirillä, jossa sadoilla tuhansilla ihmisillä on jo valmiiksi erittäin vaikeat elinolosuhteet. Barna pohtii työtään: "Olen nähnyt lapsia, jotka olivat kuolemaisillaan nälkään, kun he saapuivat leirille. Ruoka on äärimmäisen keskeisessä roolissa minkä tahansa kriisin keskellä, koska kärsiessään nälästä ihminen menettää perusoikeutensa. Nälkäisellä ihmisellä ei ole energiaa selviytymiseen, saati mahdollisuutta alkaa rakentaa uutta elämää."

1*jUb5eAEWC5kTR3kyFmcTIw.jpeg
" Ruoka on äärimmäisen keskeisessä roolissa minkä tahansa kriisin keskellä", sanoo Barna Paul työskennellessään pakolaisten kanssa Cox's Bazarin leirillä Bangladeshissa.

WFP tarvitsee pikaisesti lisärahoitusta taatakseen elintärkeän avustustyön jatkuvuuden. Tue työtämme jo tänään.